Budjettiriihi: Hallituksen tavoitteena hillitä velkaantumista

Pääministerin virka-asunto Kesäranta. Kuva Wikimedia Commons.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (s.) kertoivat budjettiriihen tilanteesta Kesärannassa.

Verkkouutiset kertoo, että Sipilä ja Orpo ilmaisivat hallituksen keskeisimmäksi  tavoitteeksi velkaantumisen taittamisen ja ”velaksi elämisen” lopettamisen.

Orpo kertoi talouskasvun olleen voimakasta, ja sama suuntaus on hallituksen saaman ennusteen mukaan näköpiirissä myös tulevaisuudessa. Ennuste julkaistaan 19. syyskuuta.

Ministerit eivät kommentoineet solidaarisuusveron jatkoa, veronkevennyksiä eikä perhevapaauudistuksen jatkoa.

Myös turvallisuuskysymykset tulevat olemaan riihessä esillä.

 

Koskien Petri Saarela 6 artikkelia
Kansallinen Kuriiri - vastaava toimittaja. Olen kansalliskonservatiivinen patriootti ja pienen ihmisen puolella.