24.08.2017

Itsenäisyyspäivänä useita kansallismielisiä tilaisuuksia Helsingissä – myös häiriköt liikkeellä

06.12.2016 Tapio Linna 0

612-soihtukulkueeseen osallistui viime vuonna poliisin arvioiden mukaan jopa 1 000 ihmistä kurjasta säästä huolimatta. Äärivasemmisto on houkutellut kannattajiaan mukaan vastustamaan erityisesti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) kulkuetta aiemmin iltapäivällä. Itsenäisyyspäivä alkoi tänään perinteiseen tapaan lipunnostolla Helsingin Tähtitorninmäellä. Myös […]

Tom of Finland kelpasi postimerkkiin, mutta Mannerheimista ei julkaista postimerkkiä edes juhlavuonna – Posti: ”Kohdeyleisö olisi liian rajattu”

06.12.2016 Tapio Linna 0

Posti ei aio julkaista ensi vuonna marsalkka Mannerheimin kunniaksi juhlapostimerkkiä, kertoo Helsingin Uutiset. Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin syntymästä syntymästä tulee 4. kesäkuuta 2017 kuluneeksi tasan 150 vuotta. Postin kehitysjohtaja ja postimerkkitoimikunnan puheenjohtaja Kaj Kulpin mukaan Mannerheim-merkin […]

Muslimit pahoinpitelivät ravintoloitsijan Malmössä – ”he huusivat, että näytin Trumpilta”

15.11.2016 Tapio Linna 0

Ruotsalainen tähtiravintoloitsija Anders Vendel joutui tuntemattomien miesten pahoinpitelemäksi Malmössä kertoo Sydsvenskan. ”Kolme muslimimiestä iältään 25-35 vuotta pahoinpitelivät minut. Heidän mukaansa olin hieman herra Trumpin näköinen”, kirjoittaa ravintoloitsija itse tapahtumista Facebook-sivuillaan. Pahoinpitely tapahtui pikaruokaravintolassa viime lauantaina aamuyöllä. Poliisi […]

1 2 3 4