23.06.2017

Valtamedia väitti Ruotsin autopalojen vähentyneen: Tilastot kertovat päinvastaista

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poltettiin Malmössä jälleen 15 autoa, joiden joukossa oli mm. kaukoliikenteen bussi, kertoo Ruotsin radio.

Autopalot maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä kuuluvat Ruotsissa arkeen jo siinä määrin, että ne eivät aina edes ylitä uutiskynnystä, varsinkaan täällä Suomessa.

Elokuun alussa moni valtamedia niin Ruotsissa kuin Suomessakin uutisoi autopalojen lisääntyneen räjähdysmäisesti Malmössä kesän aikana, mutta selitteli sitten niiden pitkällä aikavälillä kuitenkin vähentyneen. Muuan muassa Helsingin Sanomien uutisessa vedottiin Ruotsin poliisin tilastoimiin autopaloilmoituksiin, joiden määrä oli Malmössä vähentynyt tasaisesti vuodesta 2009 (628 ilmoitusta) viime vuoteen (316 ilmoitusta). Uutisessa myönnettiin tilastojen sisältävän epätarkkuuksia mm. sen vuoksi, että jokainen ilmoitus voi koskea myös useampaa autoa.

Jostakin syystä Ruotsin poliisi halusi esitellä medialle tilastojaan vain vuodesta 2009 eteenpäin ja vain Malmön osalta.

Ruotsin väestönsuojeluvirasto (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap, MSB), joka vastaa mm. palo- ja pelastustoimesta, kerää sekin tilastoja autopaloista ja ne ovat julkisia. Niiden mukaan mitään vähenemistä koko maan osalta ei ole havaittavissa.autopalot-ruotsissa-1996-2013

Ylläolevasta tilastosta, joka kattaa siis tahallisesti sytytetyt autopalot vuosilta 1996-2013 näkyy, että trendi on ollut pitkällä aikavälillä selvästi nouseva, vaikka vuosittaista vaihtelua esiintyykin. Huippuvuosi tuossa tilastossa oli viimeinen tilastoitu eli 2013. Jos viimeistä vuotta mainitussa tilastossa verrataan vuoteen 1996, jonka jälkeen autopalot lähtivät kasvuun, huomataan, että palojen määrä on yli kuusinkertaistunut vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa.

Kun taas tarkastellaan autopalojen määrää yksinomaan Malmössä huomataan, että vuosi 2009 on ollut tilastollinen huippuvuosi, joten siihen verrattuna autopaloja on viime vuosina ollut vähemmän. Tällainen vertailu ei kuitenkaan anna totuudenmukaista kuvaa tilanteesta.

Vuosi Tapausten lkm Tapausten lkm 1000 as kohti
1998 20 0,08
1999 24 0,09
2000 41 0,16
2001 62 0,24
2002 33 0,12
2003 37 0,14
2004 24 0,09
2005 43 0,16
2006 56 0,2
2007 45 0,16
2008 100 0,35
2009 158 0,54
2010 97 0,32
2011 132 0,44
2012 121 0,39
2013 101 0,32
2014 102 0,32
2015 123 0,38

Ylläoleva tilasto osoittaa, että autopalojen määrä on lähinnä vakiintunut vuodesta 2008 samalle korkealle tasolle. Mahdollisesti kuluva vuosi tulee olemaan uusi huippuvuosi, ainakin siltä vahvasti näyttää.

Ruotsissa kaksi suurinta sanomalehteä Dagens Nyheter ja Svenska Dagbladet ovat sentään totuudenmukaisesti uutisoineet autopalojen dramaattisesta lisääntymisestä Malmössä kuluneena kesänä vähättelemättä ongelmaa tilastokikkailulla.

Ruotsin väestönsuojeluviraston tilastot

2 kommenttia koskien Valtamedia väitti Ruotsin autopalojen vähentyneen: Tilastot kertovat päinvastaista

Kommentointi on suljettu.